ulla


 

Olen vuonna 1979 syntynyt nuori nainen Vantaalta.

Rakastan kielten opiskelua ja kielten käyttämistä mm. työssäni. Toimin punaisen ristin ensiapuryhmässä ja laulan työpaikan kuorossa. Käyn uimassa aina kuin vain saan itsestäni sen irti, mieluiten kuitenkin uin järvessä tai meressä.

 

Yritän päästä vähintään kerran vuodessa ulkomaille uimaan mereen tai järveen. Tällä hetkellä lempimatkakohteeni on Kreikka, jossa myös kaksi yllä olevaa kuvaa on otettu. Pidän huovuttamisesta ja maalaamisesta, mutta niille ei ole viime aikoina riittänyt aikaa.

Ystävällisin terveisin

Ulla Vuorenmaa